DairyTales

Viestejä nautojen planeetalle.

Vanhat hevosmiestaidot ja muita myyttisiä kertomuksia

alt

Toisaalla hevos- tai ainakin aasimiestaidot ovat vielä voimissaan.

Harvojen asioiden ympärille on langennut yhtä kaunista sädekehää, kuin vanhojen kunnon hevosmiestaitojen. Niiden perään huokaillaan hevoslehdissä ja kentän laidalla. Kyllä ennen vaan osattiin. Hevosen kanssa oltiin niin luonnollisesti.

Hevosmiestaitoja ylistetään, koska niihin aikoihin oli yksinkertaisesti paremmin. Millä tavalla - sitä tarina ei kerro. Tarinassa kyllä muistetaan ivata narunpyörittäjien pakeille hakeutuvia, avuttomia tätejä.

Harvemmin kuulee kiitollisuutta esimerkiksi siitä, että hevosten järjestelmällinen hakkaaminen on nykyään harvinaista. Hevoset jopa ratsastuskouluissa ovat pienen kokemukseni perusteella aika hyväluonteisia.

Vanhaan kunnon hevosmiesaikaan oli melko tavallista, että hevosen sijaan karsinassa odotti luimisteleva lohikäärme. Vanhojen lyöttymien päälle soviteltiin superlonpatjan palasella pehmustettua armeijasatulaa ja väisteltiin hampaita. Kaukaista oli satula-autossa dervissinä pörräävien tätien hysteria. Fysioterapeutin kutsuminen toispuoleisesti konkkaavalle konille olisi ollut aivan mahdoton ajatus. Laiska se on. Myös tallinpitäjä saattoi konkata, mutta itsensä telonut saa ylimääräisiä hevosmiespisteitä.

Saksalaisen ratsastustyylin (kantapäät alas! älä kysy miksi. potkaise sitä! älä kysy miksi.) rinnalle on tullut sellaisia hömpötyksiä kuin centered riding ja ratsastuksen ohelle suositellaan kehonhallintaharjoituksia. Opettajatkin käyvät kaiken maailman kursseja, eikö hevosmiestaito riitä?

Itselleni vanhoista kunnon hevosmiestaidoista tulee mieleen tupakka huulessa ohjastava setä, joka huutaa ojia kyntävälle suomenhevoselle perkelettä ja ohjaa sen päin puuta. Hevonen lyö päänsä mäntyyn ja oppii.

Olen minäkin niitä oppeja soveltanut. Visti juoksi ensimmäiset kuukaudet käytännössä ylitseni. Se ei viihtynyt uudessa tallipaikassaan eikä uskonut vähääkään, että minun kanssani kannattaisi mennä samaan suuntaan. Avatessani karsinan oven se kimposi taas ulos jyräysmeiningillä. Otin viereisestä ämpäristä kaurakauhan ja löin sitä päähän niin kovaa kuin lähti. Hevonen pysähtyi. Ja peruutti takaisin karsinaan. Voi olla, että sain vihdoin jostakin vanhoja hevosmiestaitoja. Tai sitten minulta oli vain keinot loppu.

Uskon, että useat nykyajan ongelmat johtuvat rutiinin puutteesta (esim. koppiin menoa harjoitellaan vasta kisapaikalla), liian vähäisestä liikunnasta ja edelliseen liittyen liian hyvästä heinästä ja väkirehusta. Ja pelosta, että avun sijaan saa ympäristöstään arvostelua. Tai voivathan ongelmat johtua vanhojen kunnon hevosmiestaitojen puutteestakin. Mutta kun syyllistetään, voitaisiin edes kertoa, mitä hevosmiestaitonsa kadottanut sukupolvi voisi tehdä asian korjaamiseksi.

Entisellä työkaverillani oli idea: koska mikään ei voita vanhoja kunnon hevosmiestaitoja, joku vanhan liiton ammattilainen voisi kirjoittaa niistä kirjan tai pitää aiheesta kurssin. Tämä hiljaisesta tiedosta tiedoton ryhmä nimittäin haluaa panostaa harrastukseensa, joten se maksaa opeista varmasti.

alt

2010-luvun Suomessa hevoset kärsivät mm. lässytyksestä.