DairyTales

Viestejä nautojen planeetalle.

Väsynyt syömään

Syömisestä on tullut yhdessä sukupolvessa monimutkaista ja arvoväritteistä toimintaa. Syöminen on 2000-luvun kansanuskonto: ketä kiinnostaa kuulutko kirkkoon jos kerran olet niin syntinen että syöt prosessoitua vehnää ja syötät lapsellesi mitälie paskanugetteja.

Helvetissä Monsanton kätyrit istuskelevat kasvuhormoneilla turvotetun härän selässä sulattomien kukkojen ympäröiminä levittäen ympärilleen syöpää ja kauhistusta.

Lähitilalta tullutta parsaa vuorostaan ihaillaan kun ihmettä. Telkkarissa pyörii ruokapornoa, jossa juontajat läähättävät sivistyneesti kuohkeiden piparjuuri-kukkakaali-cannelonien äärellä. Syöminen on nykyään hieno tapa osoittaa yksilöllisyyttä ja arvoja, saada nautintoa, ylläpitää tai tuhota terveytensä, löytää hengenheimolaisia ja käyttää rahaa.

On kuitenkin joukko sellaisia ihmisiä ja suuri joukko sellaisia hetkiä, joille ja jolloin ruoka on ensisijaisesti energiatankkausta. Viikonloppuna voidaan nauttia herkullinen ateria ravintolassa, mutta arkena on usein pääasia saada murua rinnan alle ja pitää moottori käynnissä. Kokonaisia IT-firmoja pyörii pizzalla, thaikuutioilla ja kolmioleivillä koska ruoalle ei ole aikaa saatika intoa uhrattavaksi. Kun yhden hengen taloudet lisääntyvät, ihmiset ovat kasvavissa määrin yksin vastuussa omasta ravitsemuksestaan.

alt

Jenkkiläinen ohjelmistokehittäjä Rob Rhinehart oli pyttyyntynyt kokkaamiseen ja epäterveelliseen noutoruokaan. Hän sai mielestäni aika hölmön kuuloisen idean: Hän selvitti mitä ihminen tarvitsee ja missä suhteissa ja sekoitti mössön joka sisältää tuon kaiken -Soylentin.

alt

http://cdn.arstechnica.net/wp-content/uploads/2013/08/soylent-listing-640x303.jpg

Idea innosti muitakin: Kickstarter-projektina Soylent on kerännyt tähän mennessä tavoitellun 100 000 dollarin sijaan yksityisiltä rahoittajilta 2 miljoonan dollarin rahoituksen.

Ideasta kiinnostunut verkkolehti Motherboardin toimittaja Brian Merchant päätti elää kuukauden pelkällä Soylentilla. Se ei maistu erityisen hyvältä, mutta makuun kuulemma tottuu. Syömisen nautintoa taas pidemmän päälle kaipaa. Yhteisiä ruokahetkiä, eri ruokien suutuntumaa ja makua. Mutta Brian vakuuttaa olonsa olevan mainio. Hän on virkeä ja jaksaa töissä hyvin. Vegetaristeille Soylent ei sovi, koska se sisältää kalaöljyä. Ihmiset ovat kuitenkin intoutuneet sekoittamaan omia Soylent-jauheitaan, mm. suomalaistiimi on kehittänyt luomuvaihtoehdon jota on kaupiteltu ravintolapäivillä. Tämä versio sisältää marjoja ja yrttejä, pinaattia, levää ja raakaa kaakaota.

Hämmästyin oikeastaan enemmän siitä että video hämmästytti minua, ihmisethän tuntuvat käyvän vaikka millaisella ruoan tyyppisellä roinalla vuosikymmeniä. Rob laskeskeli säästävänsä rahaa syömällä yksinkertaisesti, jolloin hänellä on varaa syödä useammin ulkona. Ja miksei Soylentin kaltainen tuote voisi olla terveellistä?

Jos epäilen voiko syömällä samaa teollista sapuskaa selvitä ja voida hyvin, minun tarvitsee vain katsoa koiraamme joka pomppaa metrin ilmaan aina kun sama vanha nappulapussi kaivetaan kaapista. Miksei siis ihminen voisi käydä tiivisterehulla? Turkki kiiltää, uni maittaa, energiaa riittää?

Robin haave on, että Soylentia tulisi hanasta kuin vettä ja kenenkään ei tarvitsisi murehtia, saavatko he täysipainoista ravintoa. Syöminen olisi vapaaehtoinen hupi. Toisen unelma, toisten dystopinen painajainen. Robilla on (toivottavasti) myös huumorintajua: Dystopiaa vuonna 2022 kuvaavassa elokuvassa Soylent Green (1973) Soylent on tuote, joka on tehty ihmisten ruumiista. Noh, onhan tässä vielä kahdeksan vuotta...

En voisi kuvitella porskuttavani pelkällä Soylentilla, mutta voisin kuvitella skippaavani arkisimmat hätäkokkaamiset sen tyyppisen tavaran avulla. Innostus Soylentista kertoo myös että paisuvat länsimaat ovat epäonnistuneet luomaan yhteiskuntajärjestelmiä, jotka kykenisivät ruokkimaan ihmiset terveellisesti riippumatta heidän kokkausinnostaan, kiireellisyydestään ja tulotasostaan.

Tällä hetkellä terveellisesti syöminen vaatii harrastuneisuutta, vaikka ottaen huomioon maataloutemme tehokkuuden sen pitäisi olla helppoa. Lähes rajattoman valinnanvapauden hintana on mutkikkuus, kalleus, terveysongelmat ja ruoan haaskaaminen. Tilanne ei parane satotasoja nostamalla tai ruoan hintaa alentamalla vaan vaatimalla ruokkimiseemme tähtäävään ketjuun todellista rakennemuutosta.